Minä, Mirja Moilanen
Olen valmistunut eläinlääkäriksi saksalaisesta Giessenin yliopistosta vuonna 2014. Hevoslääketiede on ollut aina lähellä sydäntäni ja erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat hevosten hammashoidot, ontumatutkimukset, fysioterapia ja biomekaniikka.
Alun perin päädyin Saksaan oman hevosharrastukseni ansiosta. Työskentelin aluksi opiskelujeni ohessa eri talleilla ratsastuksenopettajana ja nuorten hevosten ratsuttajana. Lisäksi annoin kouluratsastusvalmennusta kaiken ikäisille ratsukoille. Omien hevosteni kanssa treenailin kouluratsastusta. Nykyisin harrastan omien shetlanninponieni kanssa ajohommia tavoitteena parivaljakkoajo. Hevosien lisäksi harrastan akvaariokaloja.
Käymäni opinnot ja kurssit
Koska olen innokas oppija ja kursseilla kävijä, olen perusopintojeni lisäksi suorittanut Saksassa, Suomessa ja muualla Euroopassa muun muassa seuraavat kurssit:
Hevosten hammashoitokursseja sisältäen perushammashoidon, hampaanpoiston, kariespaikkaukset, juurihoito, hammasröntgen, leukakirurgia
Hammaskurssi: anatomia, suun tutkimus, hammasröntgen, puudutukset, hampaiden ylikasvu, kivunhoito, nuoren ja vanhan hevosen hampaiden erityishoito, periodontal/iensaidaudet, hammasmurtumat, perifeerinen ja infundibulum karies, hampaanpoisto
Hampaiden ja purennan anatomia
Diastemojen hoito
Hevosen ähkyn diagnosointi ultraäänellä sekä laboratorioanalyysien avulla
Hevosen Akupunktion alkeet
Hevosen fysikaalinen lääketiede ja leikkauksien jälkeinen kuntoutus
Hevoskirurgian perusteet
Kirurgisten hätätapausten ensihoito
Hevosen minimalinvasiivisen kirurgian perusteet
Hevosten sisätautien perusteet
Hevosten hengitysteiden sairaudet ja krooninen ähky
Hevosten hengitysteiden ja vatsaontelon ultraäänitutkimus
Hevosen hampaat kliininen ja anatominen yleiskurssi
Hevosten silmäsairaudet
Hevosten kenttäanastesia, kivunhoito, eutanasia
Siittolaeläinlääkärikurssi
Akuutti ähky ultraäänitutkimus ja laboratoriodiagnostiikka
Hevosten selkäsairaudet, selkäsairauksien hoito ja dignostiikka
Selän ja lantion alueen ongelmat ja fysioterapia
Selän, sacroiliaca, lantion ja lonkkien alueen ongelmat: Selän, lonkkien ja lantion alueen kliininen tutkimus, anatomia, kuvantaminen, selkäsairaudet, satulan sovitus, SI- alueen vaivat, diagnoosit, terapia, selän lihaksisto.
Hevosten takajalkojen vaivat, diagnoosi, hoidot. (Equine hindlimb lameness diagnostics, including objective gait analysis and therapie.
Ortopedian peruskurssi
Ostotarkastus
Hevosten polvi- ja kinnervaivat
Sports horse medicin and orthopaedics: Uusimmat ortopediset hoidot, hengitystietähystys liikkeessä, objektiivinen ontumatutkimus, hevosen suorituskyvyn arviointi veriarvojen perusteella, puudutukset ontumatutkimuksessa, usean jalan samanaikaiset ontumat, mitkä poikkeavat sydänäänet voivat vaikuttaa suorituskykyyn, kilpahevosten kuntoutus, kuntotestit, subkliinisten vaivojen tunnistaminen kilpahevosilla, ostotarkastus, urheiluhevosen ruokinta.
Urheiluhevosen kilpailukyvyn ylläpitäminen, sädeluuontuman hoito.
Hevosten kasvainsairaudet
Hevosten ruokinta, ruokintaperäiset sairaudet
Hevosten neurologiset sairaudet
Kavion tukirakenteet ja tukeminen (digital cushion and support)
Equine Locomotion in Hoof Care
Synteettisten materiaalien käyttö kengityksessä
Science in Farriery, kengityksen tiede
- Hoof Balance, kaviotasapaino